Ei ole demokratiaa siellä, missä valta delegoidaan valituille virkamiehille vuosiksi kerrallaan — vain hallituksia, jotka lainaavat nimeä. Rakennamme perusteluja aidon asian puolesta: hallintoa kierrolla, jossa jokainen kansalainen ottaa vuoronsa, eikä kukaan pidä valtaa niin kauan, että se turmelisi hänet.
Äänestäminen päättää, kuka hallitsee sinua. Se ei koskaan, itsessään, ole tarkoittanut, että hallitset itseäsi. Kierron puolesta esitetty väite nojaa viiteen väittämään — kukin syy siihen, miksi vaalit ja itsehallinto eivät ole sama asia.
Jos joku pitää valtaa toistaiseksi — tai jopa kiinteän monivuotisen kauden ajan — kansalaiset eivät hallitse. Heitä hallitaan, ja siihen liittyy tarkastusjakso.
Sillä hetkellä kun luovutat valtasi edustajalle, se lakkaa olemasta sinun valtaasi toiminnassa. Siitä tulee hänen harkintansa, jota käytetään puolestasi — mikä on eri asia.
Sen valitseminen ajoittain, kuka hallitsee sinua, ei ole sama toimi kuin hallitseminen. Toinen on kuluttajavalinta. Toinen on se, mitä demokratian oletetaan tarkoittavan.
Suosikkiverkostot, rahoittajasuhteet ja uraeturistiriidat tarvitsevat kaikki aikaa muodostuakseen. Kaksi viikkoa virassa ei riitä minkään näistä rakentamiseen.
Ei pysyvää päätöksentekijöiden luokkaa. Ei ammattipoliitikkoja. Ei pysyvää virassaoloa. Valta kulkee kaikkien läpi ja siirtyy sitten eteenpäin.
Klassisessa Ateenassa useimpia julkisia virkoja ei voitettu vaaleilla — ne täytettiin arvalla, joka nostettiin äänioikeutettujen kansalaisten joukosta. Vaaleja katsottiin epäluuloisesti, ja ne oli varattu lähinnä niille harvoille rooleille, jotka vaativat erikoisosaamista, kuten sotapäällikkyyttä.
Perustelu oli suora: vaalit suosivat yleensä varakkaita, hyvin verkostoituneita ja vakuuttavia. Arvonta ei suosi ketään. Sitä pidettiin demokraattisempana mekanismina — valinta arvalla oli todellisessa mielessä «kansan vallan» alkuperäinen merkitys.
Se vanha petollisen pseudodemokratian sopimus — ääni muutaman vuoden välein siitä hyvästä, että joku muu hallitsee sinun nimissäsi — on tullut tiensä päähän. Sen legitimiteetti on ohentunut, eikä sen väite olla demokratian lopullinen muoto kestänyt tarkastelua muutenkaan. Prosopokratian aika, jossa kansalaiset käyttävät valtaa suoraan, on koittanut.
Jokainen aikuinen kansalainen kulkee kierron läpi järjestyksessä — aakkosjärjestyksessä tai läpinäkyvässä satunnaisjärjestyksessä. Ketään ei vapauteta aseman perusteella. Kukaan ei toistu ennenaikaisesti.
Työ, perhe, lepo. Kansalaisvelvollisuus on kierto kalenterin läpi, ei ura.
Paikalliset lainsäädäntö- ja budjettipäätökset, joita tekee se, jonka vuoro on, ei se, joka kampanjoi kovimmin.
Yhteisöpoliisitehtävät kiertävät samalla tavalla, standardoidun koulutuksen alaisina, jonka kaikki kansalaiset suorittavat etukäteen.
Myös oikeudellinen velvollisuus kiertää — laajentaen valamiehistöperiaatetta, joka on jo tuttu monissa nykyisissä oikeusjärjestelmissä.
Emme esitä tätä valmiina suunnitelmana. Vakava idea ansaitsee luottamuksen nimeämällä vaikeimmat ongelmansa, ei piilottamalla niitä.
Standardoitu, pakollinen koulutus ennen jokaista kiertoa on työoletus — mutta tämän koulutuksen laajuus ja tiukkuus on ratkaisematta, ja se on tämän mallin selvästi vaikein suunnitteluongelma.
Arvonnalla on selkeä historiallinen ennakkotapaus kaupunkitasolla. Sen skaalaaminen kansalliseen hallintoon — erityisesti jatkuvuutta vaativissa asioissa, kuten ulkopolitiikassa — on avoin suunnittelukysymys, ei ratkaistu.
Meillä ei vielä ole siirtymäsuunnitelmaa. Tämän hankkeen ensimmäinen vaihe on rakentaa julkista ymmärrystä ideasta — siirtymän suunnittelu tulee myöhemmin, useampien ihmisten osallistuessa sen muotoiluun.
Tämä ei ole ehdokas, puolue tai äänestys. Se on argumentti, jonka täytyy tavoittaa ihmiset selkeästi ennen kuin se voi edetä minnekään. Panoksesi rahoittaa ensimmäisen vaiheen: perustelujen rakentamisen julkisesti, avoimesti.
Lahjoitukset käsitellään läpinäkyvästi — jokainen lahjoitus ja kulu on julkisesti näkyvissä. Mikään varoista ei tue mitään ehdokasta tai puoluetta.